Tänä jouluna panostin tosiaan itsetehtyihin lahjoihin, ja matkimalla MAKEEdesignin pussukoita tein  sisaruksilleni, sekä isälleni ja lähimmälle ystävälleni omat karkkipussi-pussukat. Alun hampaiden kiristelyn jälkeen homma lähti luistamaan, ja sain nättiä jälkeä aikaan. Työkavereilleni leivoin leipiä ja sukulaisille samoin. Mies sai paketistaan elämyksiä, ruokailukokemuksia ja nostalgisia lukuhetkiä, joiden annista pääsemme yhdessä nauttimaan helmikuussa. Hotelliyö, ravintolaillallinen ja keikka Turussa täyttävät toivottavasti odotuksemme ja voimauttavat keskellä kaamosta.

Sain mieheltä Nomination-korun, johon oli jo ostettu kivellinen, kaunis sydän. Korun mukana tuli lahjakortti toiseen kuvaan, Pikku Myyhyn, jota ei enää juuri ennen joulua myymälöissä ollut saatavilla. En ole aiemmin juuri ymmärtänyt näiden korujen päälle, mutta nyt saatuani sellaisen omalta mieheltäni, se onkin kerrassaan ihana ja kaunis! Taidan ostaa myöhemmin koruun pari kappaletta koiran tassunjälkiä ja sellaisen kultareunuksisen palan, jossa on helmi keskellä. Minä ja helmet olemme "match made in heaven", enkä luovu helmistäni edes salilla käydessäni. Paitsi kaulasta riisun sentään silloin, sillä nehän olisivat tiellä.

Joulukuusen alta irtosi meille paljon mahtavia lahjoja, joista makeimpiin lukeutui anopin ja miehensä hankkima älyttömän hienon Retki Finland Pro-rinkan ja lisää pilkkivarusteita. Muilta sukulaisilta saimme mm. kahdet eri kerrastot molemmille, eli eräjormailumme on ilmeisesti muuttunut astetta vakavammaksi sittenkin. Ja tämähän sopii. Pilkkireissua tässä on jo odoteltukin, vaikka toistaiseksi saaliimme on ollut aina näillä retkillä hyvin olematon.. Kesällä kalastaessamme olemme onnistuneet ilmeisesti tyhjentämään järvet saaliista, sillä kesäisin saamme aina nauttia tuoretta kalaa verkoista tai vetämällä/heittämällä saatuna.

Uskomatonta kyllä, että joulu tavallaan meni jo.. Olen ylensyönyt ja väsynyt juhlimisen jäljiltä, mutta kovin onnellinen kuitenkin. Koirat nukkuvat sikeästi raskaan reissun myötä, enkä voi olla aina välillä rutistelematta niitä. On ne niin upeita molemmat! Kovasti olen taas haaveillut siitä kolmannestakin koirasta, jota emme tosiaan voi tähän asuntoon ja elämäntilanteeseen vielä ottaa - eikä mies pidä ajatuksesta muutenkaan, vaikka elämäntilanne olisikin toinen. Mutta väsytystaktiikalla, tehden selväksi, kuinka tärkeä asia se minulle on, uskon että pääsemme tässä vielä samalle sivulle ajan kanssa. Kovin paljon missiota ei helpota tietenkään sekään, että haaveilemani koirarotu kuuluu kymppiryhmään, eli vinttikoiriin. Miehelle vinttikoira on kirosana, siinä missä villakoira tai chihuahuakin. En silti aio lannistua, sillä olen aivan 100-prosenttisen varma siitä, että kyseinen rotu on meille sopiva ja tähän laumaan hyvin istuva valinta. Kyse ei ole mistään "mä haluun söpön koiran"-asiasta, vaan että olen löytänyt rodun, joka kaikilta ominaisuuksiltaan vastaa ihannettani. No, eikä sekään tietenkään helpota, että tuon oman sijoitusnarttumme on määrä saada pentuja vuoden 2011 aikana.. Miten minä voin muka katsoa ja ihailla niitä, ilman että joku pennuista tuntuu erityisen ihanalta ja sopivaiselta meille...?!

So far, nämä kaksi karvaturria riittävät meille tietysti paremmin kuin hyvin. Ei rakkaampia otuksia voisi ollakaan.

Hyvää joulua kaikille!